Mahtavaa menoa koe-esiintymisissä!

Elokuun toisena ja viimeisenä viikonloppuna tiimissämme koettiin hyvin jännittäviä hetkiä, kun lavatiimiin hakeneet kokelaat kerääntyivät kahteen koe-esiintymisviikonloppuun Jyväskylän Veturitalleille. Koe-esiintymiset olivat kaksipäiväiset: lauantaina oli kaikille viikonloppuun osallistujille yhteinen päivä, jonka tarkoituksena oli mallintaa treenipäivää ja sunnuntaina taas jokainen hakija kävi yksilöhaastattelussa sekä näyttelijäksi hakeneet myös tekemässä oman koe-esiintymisensä. 

Jos pandemia-aika on tuonut mukanaan paljon pahaa niin on siinä opittu jotain hyvääkin, nimittäin etätyöskentelyn mahdollisuudet! Näyttelijäntyönohjaajamme Kiipy ei nimittäin päässyt kumpaankaan viikonloppuun fyysisesti paikalle, vaan antoi ohjeita etänä puhelun välityksellä sekä etukäteen nauhoitetuilla videoilla. Molempien viikonloppujen porukat sopeutuivat poikkeavaan ohjeistukseen hyvin, ja Kiipyn etäpresenssikin oli niin vahva, että tuntui kuin hän olisi ollut paikalla kanssamme. Kaikilla sekä paikan päällä että ruudun takana oli hauskaa ja hyvä fiilis, eikä sitä haitanneet edes tekniset ongelmat ja pätkivät puhelut!

Kiipy tarkkaili menoa ja ohjeisti puhelun välityksellä

Yhteisen päivän ohjelmaan kuuluivat tutustumisleikit, ryhmäharjoitukset ja teatteriharjoitteet. Molempien viikonloppujen yhteispäivät päättyivät samaan positiiviseen hämmennykseen: joukko pääosin toisilleen tuntemattomia ihmisiä oli hämmästyttävän nopeasti sulautunut yhteen, ja tuntui siltä kuin nämä porukat olisivat tunteneet ja treenanneet yhdessä jo pitempäänkin, eivätkä vasta samana päivänä tavanneet!

Kaiken kaikkiaan molemmista viikonlopuista jäi onnistunut, toiveikas ja kutkuttavan hyvä fiilis. Saimme nähdä upeita suorituksia sekä yhteisen päivän harjoitteissa että yksilöesiintymisissä. Mahtava tunne jäi myös haastatteluista, jotka olivat enemmän keskustelutuokioita joissa pääsimme tutustumaan hakijoihin paremmin. Hakijoista välittyi keskusteluissa ihanan motivoitunut ja innostunut asenne sekä halu päästä tekemään projektia.

Mestariotos tekeillä valokuvakirja -improharjoituksessa

Tuntuu jotenkin epätodelliselta, että projekti, jonka esituotantovaihetta on työstetty noin puolitoista vuotta etänä on viimein päässyt siihen vaiheeseen, että oikeasti pääsimme livenä näkemään lavatiimihakijoitamme ja treenikauden alkukin häämöttää vajaan kuukauden päässä!  Matka jo pelkästään harjoitusvaiheeseen on ollut pitkä, eikä vastoinkäymisiltä ole vältytty, mutta ehkä myös sen takia tuntuu hienolta että projekti on saatu tähän pisteeseen asti. Mutta onneksi tämä ei vielä ole matkan pää, sillä nythän varsinainen seikkailu vasta alkaa!

Ohjaus- ja tuottajatiimillämme on edessä kutkuttavan jännittävä viikko, kun hakijoita valitaan sopiviin rooleihin, ja sitten käännämmekin jo katseen kohti treenikauden alkua! ✨

Innostuneen jännittynein terveisin, ohjaus- ja tuottajatiimien poppoo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close