Hyvää elokuun ensimmäistä eli hyvää Odaiba-päivää! Kaikki Digimon-fanit ovat varmasti joskus kuulleet puhuttavan Odaiba-päivästä, mutta toisin kuin moni luulee, se ei ole Digimonin virallinen syntymä- tai vuosipäivä. Sellaisia tällä sarjalla on oikeastaan kaksi: virallinen syntymäpäivä on nimittäin 26. kesäkuuta, jolloin franchise ensi kertaa näki päivänvalon virtuaalilemmikkien muodossa. Digimonin tunnetumpi vuosipäivä taas sijoittuu maaliskuun 7. päivään, jolloin ensimmäinen animesarja Digimon Adventure alkoi Japanissa pyörimään tv:ssä (tai oikeastaan jo tätä edeltävään päivään, jolloin sarjan pilottijaksona toiminut elokuva sai ensi-iltansa elokuvateattereissa).
Mutta mikä ihme sitten oikein on Odaiba-päivä? Päivän merkitys juontaa juurensa ylempänä mainittuun ja varmasti tunnetuimpaan Digimon-sarjaan eli Digimon Adventureen. Sarjassa päivä, jona Valitut lapset päätyvät ensimmäistä kertaa Digimonien luokse Digimaailmaan on elokuun ensimmäinen päivä vuonna 1999. Päivän nimikin tulee suoraan sarjan toisen kauden jaksosta, jossa jo hieman varttuneemmat lapset viettävät kolme vuotta myöhemmin Digimaailmaan päätymisensä vuosipäivää elokuun ensimmäisenä päivänä. Jakson nimi “Odaiba Memorial” on nimittäin otettu suoraan myös fanien käyttöön, sillä toinen nimi, jolla tätä päivää kutsutaan onkin “Odaiba Memorial Day”.
Animen tapaan Odaiba-päivää vietetään myös fanien keskuudessa Digimonin muistopäivänä. Joka vuosi elokuun ensimmäisenä päivänä Internet täyttyy muisteluista, fanien piirtämistä teoksista sekä valokuvista, joita ihmiset ovat ottaneet vieraillessaan paikan päällä Odaibassa. Se on nimittäin mahdollista, sillä Odaiba ei ole mikään animesarjaa varten keksitty paikka, vaan ihan oikea alue Japanissa!

Odaibassa sijaitseva Fuji-TV:n ikoninen rakennus näyttelee suurta roolia sarjan Japanijaksoissa. Kuva Kati R.
Yksi syy Digimon Adventuren viehätykseen ainakin allekirjoittaneelle on aina ollut se, miten vahvasti se on sidoksissa oikeaan maailmaan. Sarjan Japaniin sijoittuvat lokaatiot kun ovat ihan oikeita olemassa olevia paikkoja. Tunnetuin näistä lokaatioista on tietysti Odaiban alue Tokiossa, missä Valitut lapset sarjan aikana asuvat. Odaibassa vieraileva Digimon-turisti saattaakin bongata katukuvasta monia tuttuja rakennuksia ja paikkoja!
Allekirjoittanut on ollut onnekas saadessaan vierailla Odaibassa juuri Odaiba-päivänä (Digimon-fani Japanissa elokuun ensimmäisenä, mitä muutakaan sitä tekisi tuona päivänä?!), mikä on myös jäänyt mieleen yhtenä rakkaimpana Digimon-muistona! Odaibassa on oma erityinen tunnelmansa: vaikka aiemmin en ollut paikassa koskaan käynytkään, se tuntui tutulta ja nostalgiselta, kuin olisi tullut kotiin❤️ Odaibaa on tullut tutkittua jo pariin otteeseen ja löydettyä monia Digimonista tuttuja paikkoja, mutta siltikin sinne tuntee haluavansa palata yhä uudelleen ja uudelleen fiilistelemään lisää! Varsinkin Odaiba-päivänä, jolloin paikan päällä on varmasti mahdollisuus törmätä muihinkin Digimon-faneihin ympäri maailmaa! ✨

Big Sight -kokouskeskus on toinen tunnettu ”Digimon-maamerkki” Odaibassa. Kuva Kati R.
Oikean maailman paikkojen lisäksi animessa kiehtoo se, miten sen tarina on aina ollut myös ajallisesti kytköksissä oikean maailman ajankulkuun ja -kuvaan. Adventuren ensimmäinen kausi pyöri Japanissa televisiossa ensimmäistä kertaa vuonna 1999, ja sen jälkeen se on saanut tasaisin väliajoin jatkoa. Jokainen kausi sijoittuu aina muutama vuosi edellisen tarinan jälkeisiin tapahtumiin, ja vaikka osa jatko-osista onkin julkaistu vasta paljon tapahtumien ajankohtaa myöhemmin ei tarinoita ole kuitenkaan sijoitettu nykypäivään. Sarjan parissa kasvaneena ja hahmojen kanssa samaan tahtiin vanhenneena on ollut oma viehätyksensä nähdä maailman — ja erityisesti teknologian — kehitys myös sarjan ajankulussa.
Hauska kuriositeetti on myös se, miten ensimmäinen kausi oli aikataulutettu Japanissa näytettäväksi tv:ssä niin, että ensimmäisen kauden jakso, jossa Taichi ja Koromon päätyvät yhden jakson ajaksi takaisin Japaniin, näytettiin ensimmäistä kertaa elokuun 1. päivänä vuonna 1999 — päivänä jolloin tarinan tapahtumat alkoivat animessa!

Taichi tajuaa, että ajan rakenne on muuttunut
Koska Odaiba-päivän luonteeseen kuuluu Digimonin muistelu niin keräsimme viime viikolla seuraajiltamme kertomuksia heidän rakkaimmista ja tärkeimmistä Digimoniin liittyvistä muistoistaan, joista julkaisemme tässä nyt muutaman. Kiitos paljon kaikille muistonsa jakaneille! ❤️
Mikä on sinun parhain Digimon-muistosi? Voit kertoa sen meille tämän blogipostauksen kommenteissa! Oikein ihanaa ja Digimon-muistojen täyteistä 23. Odaiba-päivää kaikille! 🦋
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Parhaimmat muistot ovat lapsuudessa, kun katselimme Digimonia pikkusiskoni kanssa ❤️ Digimon on ollut supertärkeä ja rakas sarja minulle aina. Digimonia ei lapsuudessani näytetty tv:ssä, mutta olen ikuisesti kiitollinen mun tädille, joka nauhoitti Digimon-jaksoja VHS-kaseteille ❤️ Rakkaimmat Digimonmuistot ovat enimmäkseen henkisiä, mutta olen ikionnellinen, että löysin tämän sarjan. Olen myös monta vuotta pitänyt perinteistä Digimon-maratonia. Digimon on ensimmäinen sarja, joka on saanut mut itkemään. Hahmot ovat niin uniikkeja ja samaistuttavia. Eniten samaistun Taichiin ja Hikariin. Digimon on mulle paljon enemmän kuin lapsuuden lempi ohjelma, se tulee pysymään elämässäni aina. Haaveenani on matkustaa Odaibaan ja laulaa suomeksi Butterfly-laulu paikallisessa karaokebaarissa – vielä parempi, jos Odaiba-päivänä.
Agumon fani
Rakkain Digimon-muistoni on oikeastaan ihan fyysinenkin, sillä mulla on nauhalla ihan ensimmäinen 10. tammikuuta vuonna 2001 televisiossa esitetty Agapion dubbaama Digimon-jakso. Tässä intro- ja lopetuskappale ovat vielä alkuperäiset japanidubbiversiot Butter-flystä ja I wishistä, jotka sitten myyntikasettiversiossa korvattiin Agapio Racing Teamin puuhastelemalla versiolla aloituskappaleesta. Olin tuolloin 6-vuotias, esikoulun loppusuoraa aloittamassa ollut pikku-Jefu. Tuntuukin jännältä näin jälkikäteen, että tuona päivämääränä esitetty Digimon Adventuren jakso olisi minulle jonkin suuren matkan alku, joka ei ole vielä tänäkään päivänä loppunut. Olen Digimon-fani ja olen sitä ollut jo 21 vuoden ajan. Ajatella.
Jefu
Digimon oli yksi ensimmäisiä animeita mitä näin, ja siitä lähtien Digimon sen monissa muodoissaan on ollut, ja on edelleen rakas. Nuorena vertaus Pokemonin kanssa oli tietenkin tehtävä, mutta itse tykkäsin Digimonista, sillä koin juonen ja hahmot vakavammin otettavina. Ehkä suosikkihetki on ensimmäisen kauden lopussa, kun lapset palaavat omaan maailmaansa ja Kouji Wadan Butter-fly lähtee soimaan.
Jonatan
Herätyskello oli kouluaamuisin ajoitettu aina soimaan juuri silloin, kun Digimon-jakso alkoi TV:stä. ⏰📺 Isovanhempieni luona äänitin c-kasetti-mankalla Digimonin kaltaisia tarinoita ja myös kovana tuhertelijana piirsin näitä keksimiäni hahmoja. 🎤✏️ Kauppojen leluhyllyt tuli koluttua Digimon figuureista yms., kun viikkorahaa oli tarpeeksi kasassa. Ja tottakai Digimonit löytyivät myös synttäritoivelistalta. Kavereiden kanssa tuli leikittyä usein Digimonfiguureilla ja välillä jopa vaihdeltiin niitä minihahmoja keskenämme.
TinoJiimon
Lapsena äiti kertoi että uusi Pokemon-tyylinen lastenohjelma alkaa. Sitten sitä oltiin joka lauantai Pokemonin jälkeen neloskanava päällä katsomassa Digimonia, Adventuresta Tamersiin saakka~ Vaikka Digimonista on ollut taukoa vuosien aikana, sen pariin on kiva palata animen tai pelien muodossa~
Anonyymi