Kohti uutta seikkailua!

”Mä en tee enää ikinä mitään tällaista” oli lausahdus, jonka kuulin niin itseni kuin monen muunkin suusta syyskuussa 2019 kun Valitut lapset – Digimon-näytelmä -faniproduktion viimeiset näytökset olivat ohitse. Projekti ja erityisesti sen esityskausi oli ollut raskas ja monelle tiimiläiselle loppuunkuluttava. Matkan varrelle oli myös sattunut kasa vastoinkäymisiä, ongelmia ja kaikenlaisia kommelluksia mitkä toivat tekemiseen mukaan omat haasteensa, mutta jälkeenpäin ajatellen projektia tekemässä oli myös ollut joukko ensikertalaisia, joilla ei ollut vain ollut tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä siitä, miten tuollainen produktio monine eri osa-alueineen, niiden yhteenpelittämisineen sekä aikataulutuksineen olisi kannattanut tehdä. Onhan seikkailussa aina aluksi kaikki uutta. Projekti saatettiin kaikesta huolimatta kunnialla loppuun, työryhmä oli yhteisestä saavutuksesta ylpeä ja palautteen perusteella yleisökin piti näkemästään.

Jos tätä matkaa ei olisi tehty…

Hypätään ajassa eteenpäin (tai tästä hetkestä vielä vuosi taaksepäin) kevääseen 2021. Valitut Lapset -projektista oli kulunut aikaa noin puolitoista vuotta, joten välissä oli palautumisen ohessa ollut aikaa reflektoida produktion aikaisia tapahtumia. Loppuunpalamisesta huolimatta projektin päättyminen kun oli jättänyt jälkeensä tyhjiön, jota mikään ei tuntunut täyttävän. Varsinkaan siinä kohtaa kun kaiken päälle iski vielä maailmanlaajuinen pandemia, minkä takia kaikki tapahtumat ja yhteisöllisyys jäivät täysin pois elämästä. 

Joskus elämässä tapahtuu asioita jotka pistävät pysähtymään. Omalla kohdalla tämä pysähtyminen tarkoitti paitsi itsensä kohtaamista myös päättyneen produktion jälkipyykin läpikäymistä. Niitä asioita missä oli menty vikaan, missä itse oli tehnyt virheitä ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Sekä myös niitä asioita, joihin ei mitenkään voinut vaikuttaa, mutta itse toisin toimimalla lopputulokset olisivat saattaneet olla erilaisia, jos vain olisi silloin ollut se tieto ja ymmärrys mitä tänä päivänä sisällään kantaa.

Mutta kaikista ikävistä tapahtumista ja produktion raskaudesta huolimatta yksi fiilis tuntui selvänä ylitse muiden. Olihan projektin tekeminen ollut nimittäin myös melkoinen seikkailu ja upeimpia kokemuksia mitä elämän varrelle on sattunut. En muista montaa kertaa kokeneeni niin hienoa tunnetta kuin sen saavutuksen, kun yhdessä tekemällä saimme aikaan jotain sellaista, mitä kukaan meistä ei olisi pystynyt saavuttamaan yksinään. Se oli aitoa yhteisöllisyyttä ja tiimipelaamista parhaimmillaan. Tuollaiset produktiot ovat paljon muutakin kuin vain kiva harrastus, ne menevät paljon syvemmälle. Niissä tulee eteen haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta myös onnistumisen elämyksiä. Jokaiselle mukana olevalle sellainen matka on omanlaisensa kasvukokemus. Se vaatii paljon, mutta myös palkitsee. 

Tätä seikkailua ei saa tehdä turhaksi!

Näitä mietteitä pitkän aikaa pohdittuani uuden projektin tekeminen alkoi pyöriä mielessä inspiroivana ideana, vaikka aiemmin se olikin tuntunut lähinnä siltä, että täytyisi olla hullu jos lähtisi tekemään jotain sellaista uudestaan. Asiaa ei yhtään myöskään helpottanut hirveän suuri projekti-ikävä ja yhteisöllisyyden kaipuu sekä turhautuminen maailmantilanteeseen. Sisällä virtasi paljon sellaista luovaa, hyvää energiaa, jota halusi päästä kanavoimaan johonkin hyödylliseen, yhdessä tehtävään asiaan. 

Liekö sattumaa vai jonkinlainen merkki jostain suuremmasta voimasta kun samoihin aikoihin vielä eräs toinen Valituissa lapsissa mukana ollut tiimiläinen jakoi videon omasta matkastaan ja kokemuksistaan projektissa. Samaistuin hänen tarinaansa vahvasti, olihan produktio ja erityisesti sitä tehnyt tiimi ollut itsellenikin sellainen tarvittava omasta kuoresta ulostulemista edistänyt kasvukokemus. Olin myös kuullut aiemmin samanlaisista kokemuksista muutamilta muilta projektissa mukana olleilta, ja kaikki tämä sai miettimään mitä tuollaisen tekeminen antaa paitsi yleisölle myös tekijöille itselleen.

Millainen kasvukokemus se voi parhaimmillaan olla kun haastaa itsensä menemään pois omilta mukavuusalueiltaan ja kokeilemaan uutta, kohtaamaan itsensä ja sitä kautta omat ongelmansa. Miten paljon se voi ihmiselle opettaa paitsi itsestään ja muista ihmisistä niin myös elämästä yleensä. Ja miten tärkeä tekijä siinä kaikessa on se, että ympäristö on sellainen jossa uskaltaa olla oma itsensä ja tuoda omat vahvuutensa yhteiseen tekemiseen, turvallisessa vuorovaikutuksessa antaa sen oman liekkinsä loistaa. Tuollaisten projektien tekeminen on hirveän tärkeää, koska siinä ollaan ihmisen yhden ydinolemuksen äärellä: yhteisöllisyys, johonkin kuulumisen tunne ja sitä kautta muihin ihmisiin löytyvä yhteys on tärkeimpiä asioita mitä jokaisen pitäisi täällä ollessaan saada kokea.

Jos siis kerta niillä tiedoilla, taidoilla ja resursseilla mikä Valitut Lapset -tiimillä oli projektia tehdessään saatiin kuitenkin hyvin onnistunut lopputulos aikaan niin mitä voisi syntyä sitten kun kokemusta sekä ”monen asian olisi voinut tehdä toisin” -jälkiviisautta on enemmän? Voisiko siitä syntyä jotain vielä suurempaa ja upeampaa? Vieläkin tiiviimmin yhteensulautunut porukka, joka tekee intohimolla sellaisia asioita joita rakastaa? Sen tunteen uudelleenkokeminen kun pienestä unelmasta kasvaa monen ihmisen yhteinen iso unelma? Entistä suurempi seikkailu? 

Näitä asioita jonkin aikaa käsi sydämellä pohdittuani huomasin laittavani viestiä yhdelle entiselle tiimiläiselle: ”Olitko ihan tosissasi siitä kun silloin joskus heitit että voisit ohjata?”. Jatko-osasta oli joskus edellisen produktion jälkimainingeissa heitetty vitsiä ja “olisihan se kivaa joskus” -tyyppisiä ajatuksia, mutta juuri kukaan ei oikeasti vaikuttanut olevan niissä puheissa vakavissaan. Sain viestin vastaanottajalta kuitenkin selvästi innostuneen myöntävän vastauksen, ja ideamylly lähti heti pyörimään. 

Mitä, kuka, missä, milloin?

Tämä kulunut vuosi on käytetty tehokkaasti ideoidessa ja työstäessä produktion esituotantoa. Viime kesän hirmuhelteillä pieni, mutta tehokas käsikirjoitustiimimme vuodatti kirjaimellisesti hikeä ja kyyneleitä sovittaessaan animen tapahtumia lavalla toimivaksi tarinaksi, ja käsiksen valmistuttua olemme jo innostuneesti ehtineet suunnittelemaan muitakin taiteellisen tuotannon osa-alueita kuten tekniikkaa, lavastusta ja puvustusta. Ideoita onkin yhteisissä brainstormauskokouksissa sekä niiden ulkopuolella syntynyt valtavasti! Yhden tehdyn produktion tuomalla kokemuksella ja tiedolla uskallamme lähteä kokeilemaan myös kaikenlaista uutta. Haluamme lähteä tekemään näytelmää, jossa ei liikaa mietitä faniproduktion asettamia rajoituksia. Ne on hyvä tiedostaa koko ajan, mutta ei antaa olla esteenä. Ratkaisuja löytyy niin kauan kuin on luovuutta ja intohimoa tekemiseen. Näistä lähtökohdista ponnistaen lopputulos tulee kenties olemaan jotain sellaista, mitä ei Suomen faninäytelmäskenessä ole vielä nähty. Tai sitten ei. Aika näyttää.

Tuotantotiimiä lähdettiin pienellä porukalla tehtyjen alkusuunnittelujen ja käsikirjoittamisvaiheen jälkeen kokoamaan kysymällä mukaan edellisessä produktiossa mukana olleita tekijöitä sekä muita tuttavia. Avoimuus ja kommunikoinnin tärkeys ovat asioita, jotka tuli edellisessä produktiossa opittua kantapään kautta, joten koimme todella tärkeänä sen, että projektin suunnitteluvaiheessa mukaan kysyttävät ihmiset olisivat sellaisia, joiden kanssa tämän tiesi onnistuvan ja joihin tiesi voivansa luottaa. Tuotantotiimiin tullaan kuitenkin rekryämään lisää tekijöitä myös avoimella haulla tämän vuoden aikana, joten jos esimerkiksi puvustus- tai lavastushommat kiinnostavat niin pidä kesän korvilla silmällä somejamme!

Huolimatta siitä, että olemme työstämässä jatko-osaa jo tehdylle faninäytelmälle haluamme kuitenkin ajatella tämän myös aivan uutena, itsenäisenä produktiona. Kaikki hahmot (myös edellisessä näytelmässä olleet) tullaan siis roolittamaan uudestaan, sillä koemme tämän olevan reiluinta kaikkien hakijoiden kannalta. Haluamme luoda tiimiin tasa-arvoisen ilmapiirin, johon jokainen voi kokea kuuluvansa ja olevansa yhtä tärkeä osa sitä – olipa sitten ollut mukana edellisessä näytelmässä, tehnyt aikaisemmin muita faniproduktioita tai täysin ensikertalainen.

Näytelmän harjoituskausi alkaa tulevana syksynä, ja sitä tullaan treenaamaan noin puolentoista vuoden ajan Jyväskylässä. Tuotannosta vastaaville oli alusta asti selvää ettemme haluaisi harjoituksia pääkaupunkiseudulle vaan jonnekin keskemmäs maata, jotta joka puolelta Suomea olisi parempi mahdollisuus tulla harjoituksiin. Jyväskylä oli meillä ehdolla yhdeksi harjoituskaupungiksi keskeisen sijaintinsa sekä hyvien kulkuyhteyksiensä vuoksi, ja kun löysimme vielä kaupungista mukavan yhteistyötahon kautta täydellisesti näytelmämme käyttöön sopivat harjoitustilat ei produktion kotiuttamista Keski-Suomeen tarvinnut yhtään miettiä. Esityslavoja lähdemme kiertämään ympäri Suomea vuonna 2024, jolloin Digimon Adventure viettää 25-vuotisjuhlavuottaan.

Miksi juuri Digimon?

Olisimme voineet lähteä tekemään uutta faniproduktiota tietysti melkein mistä tahansa aiheesta, mutta sille pienelle tiimille jolla tätä lähdimme ideoimaan kasaan oli alusta asti selvää palata Digimonin maailmaan vielä toisen projektin muodossa. Tänään 23 vuotta sitten esitystaipaleensa TV:ssä aloittaneessa sarjassa on nimittäin vielä hienoja tarinoita kerrottavana, ja erityisesti tarina, jota olemme nyt työstämässä lavoille on ollut ainakin allekirjoittaneelle aina alkuperäisen Digimon Adventure -sarjan paras ja eeppisin. 

Näytelmämme on tarinallisesti jatkoa edelliselle Valitut Lapset -näytelmälle, joten helpointa tietysti olisi ollut jatkaa sitä suoraan siitä mihin tarina edellisen produktion näytelmässä jäi. Halusimme kuitenkin Digimaailman mantereella tapahtuvan tarinan sijaan lähteä työstämään siitä seuraavaa, Japaniin sijoittuvaa seikkailua, joka on tarinallisesti – vakavammin otettavasta pahiksesta puhumattakaan – eheämpi ja selkeämpi kokonaisuus. 

Lisäksi sen valinnalle oli toinenkin syy. Kyseisessä tarina-arkissa nimittäin käsitellään paljon tärkeitä ja varmasti monelle hyvin samaistuttavia teemoja. Tunnusten tullessa digivoitumisiin mukaan lasten ja digimonien on kasvettava ja kehityttävä yhdessä voidakseen taistella voimakkaampia vihollisia vastaan. Lapsista myös opitaan enemmän näiden päästessä takaisin omaan maailmaansa, ja monet hahmojen taustatarinoiden aiheista ovat universaaleja teemoja vielä nykypäivänäkin. Tällaisia asioita on tärkeää tuoda esiin ja käsitellä myös kulttuurin ja tarinoiden kautta, olivatpa ne sitten fiktiota tai totta. Siksi meistäkin oli tärkeää tarinaa kirjoittaessamme antaa hahmojen tunteille tilaa, ja hahmokehityksessä mennäänkin monessa kohtaa syvemmälle kuin mihin sille alkuperäisessä animessa on annettu aikaa.

Näytelmämme pohjana on siis käytetty kolmatta eli niin kutsuttua ”Vandemon-arkkia”, mutta koska siihen on poimittu tärkeimpiä tapahtumia myös väliin jäävästä ”Etemon-arkista” päädyimme kirjoittamaan tarinasta oman näköisemme version. Halusimme ottaa huomioon kaikenlaiset katsojat: tarina toimii sellaisille, jotka eivät tunne lähdemateriaalia lainkaan, mutta se tarjoaa myös varmasti jotain uutta ja yllättävää kaikista vannoutuneimmillekin Digimon-faneille. 

Rohkein sydämin eteenpäin!

Innostuksen ohella tätä projektia tekiessä on kuitenkin herännyt myös paljon epävarmoja fiiliksiä. Onko tämä ollenkaan sopiva aika tehdä tällaista? Entäs jos pandemia on iso asia vielä kun harjoituskauden pitäisi alkaa? Kuinka suuret lisähaasteet se toisi tällaisen produktion tekemiseen? Jokaisessa vaiheessa on toki ollut maailmantilannetta miettimättäkin omat huolenaiheensa. Entä jos emme saa mistään treenitiloja? Entä jos meille ei haekaan tarpeeksi näyttelijöitä? Entä jos emme pääsekään tämän kanssa koskaan lavoille? Entä jos teemme kaikesta huolimatta uudestaan samoja virheitä kuin aiemmin? 

Epäonnistumisskenaarioita voisi keksiä loputtomiin, sillä onhan kaikki tekeminen kuitenkin aina sidoksissa myös epäonnistumisen mahdollisuuteen. Jos ei tee, ei voi epäonnistua. Mutta silloin ei myöskään voi onnistua. Yksi tulevan näytelmän tarinan (sekä sen lähdemateriaalin) vahvasti kantavista teemoista onkin rohkeus. Kuten Digimonkin hahmojensa kautta opettaa, aitoa rohkeutta ei ole se ettei pelkää mitään, vaan se että uskaltaa kohdata pelkonsa. Rohkeutta on se, että kaaduttuaan nousee aina ylös ja yrittää uudestaan sen sijaan, että jäisi polvilleen koska pelkää kaatuvansa uudelleen. Rohkeita eivät ole ne jotka pelaavat varman päälle ja välttelevät tekemästä asioita virheiden tekemisen pelossa, vaan ne jotka kohtaavat sen epävarmuuden ja tekevät epäonnistumisen mahdollisuudesta huolimatta. Rohkeuden teema tuntuu siis tarinan lisäksi kantavan hyvin myös tämän produktion tekemisessä, ja se, että edellisessä projektissa tehtiin paljon virheitä mahdollisti meille oppimiskokemuksen, jonka ansiosta uskallamme nyt lähteä tekemään tällaista uudestaan. Tiedossa on paremmin jo monta kuoppaa joita osaamme välttää, mutta on myös osattava hyväksyä se tosiseikka, että varmasti tulemme tässäkin produktiossa tekemään virheitä, joista voi taas ottaa opiksi. Se on kehittymistä.

Olemme myös kaikin puolin tietoisia tämän hetkisestä maailmantilanteesta, ja haluammekin projektin kautta tuoda ihmisille iloa, valoa ja hyviä kokemuksia, erityisesti tällaisena epävarmana aikana. Meille työryhmänä turvallinen yhdessä tekeminen on pääasia, ja haluamme luoda koko tulevaan tiimiin ilmapiirin, jossa jokainen voi kokea kuuluvansa porukkaan hyväksyttynä juuri sellaisena kuin on. Olemme myös laatineet niin yksilöiden kuin yhteisön etua ajatellen pelisäännöt tukemaan toimintaamme ja arvojamme. Voisi myös sanoa, että tiimimme on toiminnassaan kuin Digimonissa esiintyvä Leomon-hahmo, jonka toimintaa ohjaa vahva oikeudentaju.

Näiltä sivuiltamme löydät lisää tietoa niin projektista kuin sen tekijöistä, ja päivitämme infoa tänne aktiivisesti. Seuratkaa meitä someissa niin ette jää paitsi produktion etenemisen kuulumisista, ja meitä saa tulla myös moikkaamaan conien yhdistyspöydille!

Mutta mikä ihmeen superlataus?

Näytelmän sekä samalla itse produktion virallista nimeä pähkäiltiin pitkään, ja lopulta käyttöön valikoitui Valitut Lapset: Superlataus. Termi tulee sarjan suomidubista, jossa sitä käytetään kuvaamaan ”superevoluutiota”, eli digimonien kehittymistä vieläkin korkeammalle asteelle kuin aikaisemmin. Termi viittaa tavallaan myös tarinan ihmishahmoihin, sillä digimonien kehittymiseen vaikuttaa suoraan valittujen lasten tunnusominaisuudet ja näiden kasvu tarinan aikana. Joten näin jälkeenpäin ajatellen parempaa nimeä projektille ei kenties olisi voitu valita. Se on nimittäin monitulkintainen: superlataus kuvastaa paitsi hahmojen kehitystä tarinassa niin myös tämän produktion tekemistä. 

Tervetuloa siis mukaan tälle matkalle, olipa se sitten tekijänä, tukijana tai tulevana katsojana. Tämä on meidän superlatauksemme. 🧡

Toivottavat produktion pääkoordinaattorina toimiva Kati ja muu Superlataus -tuotantotiimi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close